Montessori: enemmän kuin kasvatusmenetelmä

Olet varmasti huomannut, miten taapero haluaa itse laittaa kengät jalkaan tai auttaa keittiössä kuin isommatkin. Tämä luontainen uteliaisuus ja halu pärjätä itse on montessoripedagogiikan ytimessä. Montessori on kasvatustapa, joka kannustaa lapsia oppimaan omatoimisesti turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä. Tässä artikkelissa kerromme, mitä montessori käytännössä tarkoittaa, mistä se kumpuaa ja miten sen periaatteita voi soveltaa kotona – aina arjen rutiineista lastenhuoneen kalustevalintoihin. Lopuksi annamme esimerkkejä tuotteista, jotka tukevat montessorikasvatusta kotona.

Mikä montessori? Mistä montessoripedagogiikka kumpuaa?

Montessori viittaa sekä italialaiseen lääkäriin Maria Montessoriin että hänen kehittämäänsä kasvatustapaan. Montessoripedagogiikan kehitti yli 100 vuotta sitten Maria Montessori, jonka menetelmä syntyi alun perin auttamaan lapsia oppimaan itsenäisesti lasten omassa tahdissa. Maria Montessori perusti ensimmäisen “Casa dei Bambini” -lastentalon Roomassa, jossa hän kokeili uudenlaisia opetusmenetelmiä. Pian kävi ilmi, että lasten oppimiskyky parani merkittävästi, kun he saivat vapauden tutkia ja tehdä itse ohjatussa mutta joustavassa ympäristössä. Montessoripedagogiikka levisi vähitellen ympäri maailmaa, ja nykyään Montessori-kouluja ja -päiväkoteja löytyy myös Suomesta.

Montessorimenetelmän taustalla on ajatus lapsesta aktiivisena oppijana. Lapsi nähdään yksilönä, joka oppii parhaiten itse tekemällä ja tutkimalla. Menetelmä eroaa perinteisistä opetusmalleista siinä, että lapselle annetaan enemmän vapautta valita tekemisensä kehitystasonsa puitteissa – aikuinen toimii ennemmin ympäristön valmistelijana ja oppimisen mahdollistajana kuin perinteisenä autoritäärisenä opettajana. Montessorin tunnettu motto “Auta minua tekemään itse!” tiivistää tämän hengen hyvin: aikuinen on tukena, muttei tee lapsen puolesta sitä, minkä hän voisi oppia tekemään itse.

Montessoripedagogiikan perusperiaatteet

Montessoripedagogiikka pohjautuu useisiin periaatteisiin, jotka ohjaavat lapsilähtöistä oppimista. Seuraavassa on tiivistetysti muutamia keskeisiä Montessori-periaatteita:

• Lapsen kunnioitus ja itsenäisyys: Lasta kunnioitetaan omana yksilönään, ja hänen annetaan toimia mahdollisimman itsenäisesti. Aikuisen tehtävä on osoittaa lapselle arvostusta – esimerkiksi kuuntelemalla häntä ja välttämällä turhaa pakottamista. “Auta minua tekemään itse” tarkoittaa juuri sitä, että lapselle tarjotaan mahdollisuus kokeilla ja onnistua itse. Kun lapsi kokee, että aikuinen luottaa häneen ja hänen kykyihinsä, hänen itsetuntonsa ja oppimishalunsa vahvistuvat. 
• Herkkyyskaudet ja yksilöllinen kehitys: Montessori näkee lapsen kehityksen etenevän tiettyjen vaiheiden kautta. Lapsilla on herkkyyskausia, eli ajanjaksoja, jolloin he ovat erityisen vastaanottavaisia tietyn taidon tai tiedon oppimiselle. Esimerkiksi alle 6-vuotiailla ilmenee herkkyyskausia kielen omaksumiseen, liikkeiden koordinaatioon, järjestyksen hahmottamiseen ja aistien kehittämiseen. Montessorikasvatuksessa lapsen yksilöllinen tahti otetaan huomioon: oppimisympäristössä on välineitä ja tekemistä, jotka vastaavat kunkin lapsen kulloisiakin kiinnostuksen kohteita ja kehitysvaihetta.

• Valmisteltu ympäristö: Montessori-kasvatuksessa ympäristöä kutsutaan “valmistelluksi ympäristöksi”. Tällä tarkoitetaan sitä, että lapsen oppimisympäristö – oli se sitten luokkahuone tai koti – järjestetään huolellisesti lapsen tarpeita silmällä pitäen. Valmisteltu ympäristö on rauhallinen, selkeä ja lapsen kokoon mitoitettu tila. Siellä kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa, ja lapsi pystyy toimimaan itsenäisesti ilman jatkuvaa aikuisen apua. Montessoriympäristön on tarkoitus tukea lapsen itsenäistymistä, liikkumisen hallintaa, keskittymiskykyä sekä sosiaalista kehitystä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi matalia hyllyjä, joista lapsi ylettää ottamaan (ja palauttamaan) itse tavaransa, sekä turvallisia alueita, joissa lapsi voi keskittyä leikkiin tai tehtävään keskeytyksettä.

• Tekemällä oppiminen (itseohjautuvuus): Montessori korostaa “auto-education”-periaatetta, eli ajatusta, että lapsi oppii parhaiten opettamalla ikään kuin itse itseään sopivien materiaalien avulla. Käytännössä aikuinen tarjoaa lapselle tehtäviä ja välineitä, jotka on suunniteltu kehittämään tiettyjä taitoja – lapsi saa sitten vapaasti tarttua niihin kiinnostuksensa mukaan. Esimerkiksi palapelit, rakentelusetit tai ääntelevät kirjaimet (hiomapaperista tehdyt kirjaimet, joita lapsi voi tunnustella) ovat Montessori-välineitä, joissa lapsi saa kokeilla ja huomata itse, miten asiat toimivat. Tällainen tekemällä oppiminen kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja pitkäjänteisyyttä. Aikuisen rooli on lähinnä havainnoida ja tarvittaessa ohjata oikeaan suuntaan, ei antaa valmiita vastauksia.
• Aikuisen rooli ohjaajana: Montessoripedagogiikassa aikuinen astuu taustalle ohjaajaksi ja tarkkailijaksi. Opettaja tai vanhempi valmistaa ympäristön ja on läsnä tukemassa, mutta antaa lapsen tehdä itse. Turhat käskyt ja jatkuva komentaminen pyritään karsimaan, jotta lapsi saa rauhassa keskittyä toimintaansa. Toki aikuinen puuttuu tilanteeseen, jos lapsen turvallisuus sitä vaatii tai lapsi turhautuu kohtuuttomasti, mutta Montessori-hengessä uskotaan lapsen sisäiseen kykyyn oppia ja oivaltaa, kun ympäristö on sopivasti järjestetty. Aikuinen kunnioittaa lapsen omaa tekemistä ja osoittaa kärsivällisyyttä – hän luottaa siihen, että lapsi oppii erehdysten ja onnistumisten kautta.

Miten Montessori-kasvatusta voi soveltaa kotona?

Montessoripedagogiikka ei rajoitu pelkästään kouluihin tai päiväkoteihin; sen periaatteita voi mainiosti toteuttaa myös kotona. Avainasemassa on kodin muuttaminen lapselle innostavaksi oppimisympäristöksi. Seuraavassa on muutamia vinkkejä, joiden avulla montessori tulee osaksi arkea kotona:

1. Anna lapselle vastuuta arjen askareissa. Montessori-kasvatuksessa korostetaan käytännön elämän taitoja. Tämä tarkoittaa sitä, että jo pienelle lapselle annetaan mahdollisuuksia osallistua kodin päivittäisiin puuhiin. Esimerkiksi 2–3-vuotias voi auttaa pöydän kattamisessa, lelujen siivoamisessa koriin tai kasvien kastelussa – omien kykyjensä mukaan. Keittiössä lapsi voi sekoittaa taikinaa tai pestä kasviksia jakkaralla seisten. Tällainen osallistuminen arkiaskareisiin kehittää lapsen motoriikkaa, itseluottamusta ja tunnetta siitä, että minä osaan ja voin auttaa. Aluksi vanhemman kärsivällisyys saattaa olla koetuksella, kun tahti on hidas ja sotkua syntyy, mutta lapsi oppii jokaisella yrittämällä lisää. Samalla yhdessä tekeminen on laatuaikaa, joka vahvistaa lapsen ja vanhemman suhdetta.

2. Rutiinit ja järjestys tuovat turvallisuutta. Montessori-menetelmä arvostaa järjestystä – sekä fyysistä että henkistä. Pyri luomaan päivän rytmi, jossa lapsella on selkeä käsitys päivän tapahtumista (esim. aamurutiinit, ulkoilu, lounas, lepohetki, leikki, illallinen). Ennakoitava päiväjärjestys lisää lapsen turvallisuuden tunnetta, jolloin hänen on helpompi toimia itsenäisesti kussakin tilanteessa. Myös kodin fyysinen ympäristö kannattaa pitää kohtuullisen hyvässä järjestyksessä lapsen näkökulmasta: kun leluilla, kirjoilla ja vaatteilla on omat paikkansa, lapsi tietää, mistä löytää tarvitsemansa ja minne palauttaa tavarat leikin jälkeen. Tämä opettaa sekä järjestelmällisyyttä että vastuun ottamista omista tavaroista.

3. Muokkaa koti lapsen kokoiseksi. Yksi konkreettisimmista tavoista soveltaa montessoripedagogiikkaa kotona on tehdä kodista puitteiltaan lapselle sopiva. Mieti kodin tiloja lapsen näkökulmasta: Onko hänellä mahdollisuus yltää itselleen tärkeisiin tavaroihin? Pääseekö hän itsenäisesti sänkyyn ja pois sängystä? Yltääkö hän keittiön lavuaarille pestäkseen kätensä itse? Montessoripedagogiikan soveltaminen kotona tarkoittaa usein sitä, että hankitaan lapsen kokoisia kalusteita tai apuvälineitä (kuten tukevia jakkaroita) ja järjestetään tavarat lapsen korkeudelle. Esimerkiksi eteisessä voi olla lapsen korkeudella naulakko, josta hän saa itse takkinsa. Kylpyhuoneessa voi olla koroke, jonka avulla hän ylettyy pesemään kädet. Lastenhuoneessa leluhyllyt kannattaa sijoittaa alas ja jättää avoimiksi, jotta lelut ovat helposti saatavilla ja lapsi näkee, mitä on tarjolla. Kun ympäristö on mukautettu lapselle, hän pystyy toimimaan oma-aloitteisesti: valitsemaan leikit, pukeutumaan, osallistumaan kodinhoitoon – ilman että aikuisen tarvitsee olla jatkuvasti nostamassa, ojentamassa tai valvomassa. Montessorikasvatuksessa ympäristö toimii “kolmantena kasvattajana” (lapsen ja aikuisen ohella), eli hyvin suunniteltu kotiympäristö opettaa ja ohjaa lasta jatkuvasti.

4. Aikuisen asenne: ole kannustava opas. Kotona vanhempi omaksuu Montessori-hengessä hieman uuden roolin. Komentamisen sijaan pyritään opastamaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että näytät lapsellesi rauhallisesti, miten jokin tehtävä tehdään, ja sitten annat hänen kokeilla itse perässä. Jos lapsi epäonnistuu tai turhautuu, häntä rohkaistaan yrittämään uudestaan. Tärkeää on välttää lasta lannistavia ilmauksia – sen sijaan kiitä yrittämisestä ja kehu lapsen ponnistelua, vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen. Montessori-kasvattaja kotona kuuntelee lasta tarkasti: mistä asioista hän on kiinnostunut juuri nyt, mihin taitoon hän hakee harjoitusta? Tämän havainnoinnin perusteella vanhempi voi tarjota uusia haasteita oikealla hetkellä. Ole siis kärsivällinen, utelias ja joustava. Lapsi aistii aikuisen tunnetilat; kun sinä suhtaudut oppimistilanteisiin myönteisesti ja rauhallisesti, lapsikin oppii suhtautumaan uusiin haasteisiin luottavaisesti.

Montessoriin pohjautuvat tuotteet, jotka tukevat kotikasvatusta

Montessori-ympäristön luomisessa tietyt tuotteet ja kalusteratkaisut voivat olla suureksi avuksi. Ideana on valita esineitä, jotka mahdollistavat lapsen itsenäisen toiminnan ja ovat mittasuhteiltaan sekä käyttötarkoitukseltaan lapselle sopivia. Seuraavassa muutamia esimerkkejä Montessori-henkisistä tuotteista ja ratkaisuista, joilla tuet lapsesi kehitystä kotona:

• Oppimistorni (keittiöjakkara korokkeella): Oppimistorni on tukeva, kaiteilla varustettu koroke, jonka avulla pieni lapsi yltää turvallisesti esimerkiksi keittiön tasolle. Sen avulla lapsi voi osallistua ruoanlaittoon tai tiskaukseen ilman että vanhemman tarvitsee nostaa häntä. Oppimistornin ideana on antaa lapselle mahdollisuus nähdä ja tehdä itse samoja asioita kuin aikuiset – se tukee itsenäisyyttä ja vähentää turhautumista, kun lapsi pääsee mukaan arjen puuhiin. Keittiön lisäksi oppimistorni toimii vaikkapa kylpyhuoneessa käsienpesuun: lapsi voi itse kiivetä tornille ja ylettää hanalle. Moni vanhempi yllättyy, kuinka innoissaan taapero voi olla saadessaan sekoittaa salaattia tai tiskata mukia omin käsin, kun välineet ovat sopivat!

• Vaaterekki tai naulakko: Perinteinen iso vaatekaappi saattaa olla lapselle vaikeakäyttöinen – ovet ovat jäykät ja vaateripustimet liian korkealla. Montessori-tyylisessä lastenhuoneessa suositaan avointa vaatekaappia, vaaterekkiä tai tangolla varustettua naulakkoa lapsen korkeudella. Tällöin lapsi näkee vaatteensa helposti ja pystyy valitsemaan itse päivän asunsa (rajatusta, säänmukaisesta valikoimasta). Kun vaatteet ovat käden ulottuvilla, pukeutuminen muuttuu leikistäkin käyväksi harjoitukseksi: lapsi oppii laittamaan vaatetta päälle oikeassa järjestyksessä ja huolehtimaan omista tavaroistaan. Samalla kehitetään päätöksentekokykyä – pieni lapsikin nauttii saadessaan valita esimerkiksi kahden puseron välillä mieleisensä. Avoin vaatesäilytys rohkaisee myös pitämään järjestystä yllä, kun vaatteet ovat näkyvillä eikä kaikkea ole tungettu suljettujen ovien taakse.

• Sänky: Montessori-makuuhuoneen tunnusmerkki on lattiasänky – käytännössä patja lattian tasolla tai hyvin matala sänkykehikko. Toisin kuin perinteinen pinnasänky, lattiasänky antaa lapselle vapauden nousta ylös ja mennä nukkumaan itse. Vauva tai taapero, joka osaa jo ryömiä tai kävellä, pystyy itsenäisesti poistumaan sängystä tutkimaan huonettaan tai kömpimään takaisin nukkumaan. Pinnasängyn kalterit rajoittavat lapsen liikkumista ja tekevät hänestä aikuisen armon varassa olevan nukkujan, kun taas lattiasängyssä lapsi voi liikkua vapaammin. Tämä itsenäisyys tukee lapsen kehitystä: lapsi oppii kuuntelemaan omaa kehoaan (milloin on aika nousta, milloin vielä levätä) ja tuntee olonsa turvallisemmaksi, kun sänkyyn ei liity fyysistä rajausta. Toki huoneen pitää olla lapsiturvallinen, jos pieni pääsee vapaasti liikkumaan – esimerkiksi pistorasiat suojattuina ja vaaralliset esineet poissa ulottuvilta. Monet vanhemmat järjestävät lattiasängyn ympärille pehmeän alueen, jottei kierähtäminen patjalta satuta, ja laittavat tarvittaessa portin huoneen ovelle estämään yölliset tutkimusretket koko talossa. Lattiasängyn idea on silti yksinkertainen: lapsen nukkumapaikka on saavutettavissa ilman aikuisen apua, mikä on linjassa montessorin itsenäisyysajattelun kanssa.

• Avohyllyt leluille ja kirjoille: Montessoripedagogiikassa vähemmän on enemmän lelujen esillepanossa. Lapsen lelut ja kirjat kannattaa säilyttää matalilla, avoimilla hyllyillä sen sijaan, että ne olisivat sullottuna syviin lelulaatikoihin tai kaappien perukoille. Kun lelut ovat nätisti riviin aseteltuina avohyllylle, lapsi näkee yhdellä silmäyksellä, mitä on tarjolla. Tämä auttaa keskittymään yhteen tekemiseen kerrallaan – lapsi voi itsenäisesti valita vaikkapa palapelin hyllystä, leikkiä sillä, ja laittaa sitten takaisin paikalleen ennen seuraavan ottamista. Avohyllyt myös opettavat lasta huolehtimaan tavaroistaan: jokaisella esineellä on oma paikkansa, johon se kuuluu. Ympäristö pysyy rauhallisena ja houkuttelevana, kun leluja ei ole liikaa esillä kerralla. Voit pitää osan leluista varastossa ja kierrättää valikoimaa aika ajoin, jotta mielenkiinto säilyy. Muutama harkittu, kehittävä lelu näkyvillä on parempi kuin vuori muovikrääsää ympäri lattiaa. Avohyllyjen avulla lapsi oppii itsenäistä leikin aloittamista ja lopettamista sekä järjestyksenpitoa kuin huomaamatta.

• Lapsen kokoiset arkiesineet: Montessorikasvatuksessa suositaan oikeita, toimivia esineitä leikkiversioiden sijaan – kunhan ne ovat lapselle sopivia kooltaan. Esimerkiksi pieni lasten harja ja rikkalapio keittiön nurkassa kannustaa lasta lakaisemaan omat murunsa lattialta. Pieni kannu ja kuppi keittiössä mahdollistaa, että lapsi voi kaataa itselleen vettä. Lasten astiat, aterimet ja apuvälineet (kuten veitsi, jolla voi turvallisesti harjoitella leikkaamista) tukevat itsenäistä tekemistä. Samoin pieni pöytäryhmä (lasten pöytä ja tuolit) antaa lapselle oman paikan askarrella, piirtää tai vaikka syödä välipalaa itsenäisesti. Kun jokin tavara on lapsen kokoinen, sen käyttö ei turhauta pientä tekijää – ajattele, kuinka vaikeaa sinulle olisi syödä keittoa liian isolla lusikalla tai istua tuolilla, jolta jalat eivät yletä lattiaan. Montessorin hengessä me aikuiset koetamme nähdä ympäristön lapsen silmin ja tarjota hänelle välineet, jotka tekevät omatoimisesta toiminnasta mahdollista ja mielekästä.

Lopuksi

Montessori on enemmän kuin trendikäs termi – se on kokonaisvaltainen ajattelutapa lapsen kasvatukseen. Montessoripedagogiikka muistuttaa meitä siitä, että lapsi on luonnostaan innokas oppija, kunhan hänelle annetaan vapaus ja mahdollisuus osallistua omaan elämäänsä. Kotona tämä voi näkyä pieninä tekoina: lapsi saa kaataa maitonsa itse, valita vaatteensa rajatusta valikoimasta, kiivetä oppimistorniin katsomaan mitä liedellä tapahtuu, tai kömpiä omaan sänkyynsä silloin kun väsyttää.

Tärkeintä on luoda ilmapiiri, jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi kokeilla ja erehtyä. Montessori-kodissa leikillä on merkitys ja arki on oppimisen areena. Pienillä muutoksilla kotiympäristöön ja omalla kannustavalla asenteellasi voit huomata suuren eron: lapsesi itseluottamus kasvaa, hänen taitonsa karttuvat ja arki sujuu harmonisemmin, kun lapsi pääsee mukaan omalla tasollaan. Montessori kotona ei tarkoita, että sinun pitäisi hankkia kasa kalliita erikoisleluja tai muuttaa koko elämäntyyliä. Kyse on enemmänkin tavasta katsoa lasta – nähdä hänet pätevänä pienenä ihmisenä, joka oppii joka päivä jotain uutta.